Muutama päivä sitten kävi se, mitä olen pelännyt siitä lähtien kun ymmärsin haluavani saavuttaa Austeneiden kanssa 10. sukupolven - kaikki pelitallennukseni katosivat uudelleenasennuksen yhteydessä. En osannut ottaa oikeita tiedostoja talteen, ja nyt ainoa pelitallennus, mikä on jäljellä, on Austeneiden 3. sukupolven simit.
Olen koittanut kaikkea - järjestelmän palautusta, näköissimien luomista... mikään ei onnistu. Näköissimien luonti toki onnistuu, joskaan ei täydellisesti, mutten halua lähteä sille linjalle. Mielestäni on aina ollut hienoa, että Alexkin oli yhä sukupuussaan sukua Victorialle, joka aloitti suvun. Hohde katoaisi nopeasti.
Te lukijat saatte päättää, miten jatkan tästä eteenpäin. On selvää, että haluan jatkaa tarinoiden kirjottamista, sillä se on aina ollut minusta hauskaa. Loisin mielelläni uuden suvun, ja toivoisin että siitä tulisi yhtä suosittu kun Austeneista, se olisi toki tavoitteeni.
Tämä taitaa tosiaan olla Austeneiden loppu. Se tuntuu oudolta - ensimmäinen osa julkaistiin jo 31.3.2010. Vuosi 2012 on pian täällä, ja tarina olisi voinut jatkua vielä toisen vuoden päälle. Tekniikka kuitenkin valitettavasti tällä kertaa petti. :(
Kiitos kaikille lukijoille, jotka olette lukeneet Austeneita! En unohda sitä ikinä. :) Nähdään uuden tarinan parissa! Muistakaa äänestää.