Alex Austen katsoi uutta asuintonttiaan osittain haikein mielin. Hän oli tunnetusta, varakkaasta ja maineikkaasta suvusta ja oli ottanut huiman riskin päättäessään aloittaa täysin puhtaalta pöydältä. Hän ei huolinut mukaansa kuin muutaman tuhat simoleonia ja suuren tontin, joka vielä tällä hetkellä ammotti tyhjyyttään. Alex kuitenkin tiesi, että jonain päivänä tontille kohoaisi upea kartano - upeampi kuin kukaan olisi odottanut.
Kaikkien muiden tapaan Alex joutui sinnittelemään alkuaikansa uudella paikkakunnalla varsin mitättömässä asunnossa. Hänen itsetuntonsa koki kovan kolauksen, kun ensimmäinen nainen käveli hänen talonsa ohi. Nainen nauoi, kaivoi puhelimensa taskustaan ja toi noin kymmenen ystäväänsä Alexin postilaatikolle kikatamaan ja osoittelemaan tyhjyyttään ammottavaa tonttia. Ensin Alex otti tapahtuman huumorilla ja nauroi naisten mukana, mutta naisväen naurettua asunnonpoikaselle noin tunnin hänen mittansa alkoi hiljalleen täyttyä.
Naisten lähdettyä Alex uskaltautui esiin uunin takaa ja alkoi etsiä pienestä jääkaapista jotakin syötäväksi kelpaavaa. Yksi kananmuna? Ei. Kaksi kuivaa keksiä? Ei. Jääkaapin mukana tullut jääpalanäyte? Ei. Vihdoin hän onnistui kaivamaan kaapin kätköistä muutaman vihanneksen ja alkoi pilkkoa niitä lisäten välillä tilkan öljyä sekaan.
Postinkantaja ilmestyi paikalle vanhalla, äänekkäällä pyörällään ja heitti Alexin postilaatikon viereen sanomalehden. Tämän lähdettyä Alex sieppasi lehden maasta ja alkoi lukea uuden paikkakuntansa ajankohtaisia uutisia. Yöt viilenemässä. Laukkaavat Laamat voittivat Idän Ihmeet 5-2. Ruoka kallistuu 2 prosenttia. Kirjakauppa tarjoaa 20 euron alennuksen yhdestä kirjasta. Oliko Twinbrook todella näin tapahtumaköyhä paikka? 
Kun Alex näki hieman omituisiin vaatteisiin pukeutuneen naisen kävelevän kohti, hän tiputti lehtensä ja rykäisi kerran. Nainen ei kiinnittänyt Alexin varovaisiin eleisiin mitään huomiota.
Hetken kuluttua tuntematon nainen kaivoi kameran laukustaan ja alkoi ottaa Alexista valokuvia. Alex hämmentyi totaalisesti - miksi paparazzit piirittivät häntä heti ensimmäisenä päivänä, kun hän ei ollut vielä edes vilkaissut yhteenkään kaupungin asukkaaseen päin?
"Anteeksi, saisinko tiedustella mihin tarkoitukseen kuvat ovat päätymässä?" Alex kysyi koittaen pitää äänensä tyynenä ja asiallisena.
"Hei, olen toimittaja Minna Puusti. On todellinen ilo tavata teidät, teitä on odotettu! Kaikki tuntevat Austeneiden kunnioitetun nimen ja en voi uskoa, että olet todella yksi heistä! Ajatella, aito Austen Twinbrookissa. Et uskokaan kuinka moni on yrittänyt huijata olevansa Austen." paparazzi sanoi innokkaalla äänellä ja kätteli Alexia ystävällisesti.
"Mukava kuulla, että sukunimeni on... tunnettu. Kaupunki vaikuttaa mahtavalta!" Alex valehteli sujuvasti ja koitti vääntää kasvoilleen kaikista uskottavimman katso-minua-olen-ystävällinen-hymynsä.
Toimittaja ei viihtynyt kauaa ja Alex pääsi aloittamaan ensimmäisen iltansa Twinbrookissa. Tällä hetkellä hänellä ei ollut huolia - hänellä oli vielä koko elämä edessä. Hetkessä hänet täytti huumaava vapauden tunne. Hän oli nyt omillaan, valmiina aloittamaan elämänsä elämisen.
Illalla Alexin yllätti toinen toimittaja. Tämän otettua muutaman kuvan hän laittoi kameran takaisin laukkuunsa ja tervehti Alexia iloisesti. Oliko kaupungin jokainen toimittaja todella lähetetty Alexin miltei tyhjälle tontille kuvaamaan tämän vessassakäyntejä ja ruoanlaittoa?
"Hei, ilo tavata teidät. Olen Sirpa Sarila, kaupungin pormestarin assistentti. Hän pyysi minua ottamaan kuvan teistä ja toimittamaan sen itselleen. Hän tarjosi teille työpaikkaa kaupungintalolta - halusi olla ensimmäinen, ettei kukaan muu ehtisi havitella teitä palveluksiinsa. Saapukaa huomenna kello 9 kaupungintalolle." Nainen sanoi ja kätteli Alexia ystävällisesti. Alex ei muistanut, milloin olisi ollut yhtä hämmentynyt kuin nyt, mutta päätti tarttua tilaisuuteen. Eipähän tarvitsisi etsiä työpaikkaa itse, vaan se käveli luokse!
Illalla hän oli pitkään valveilla ja mietti osittain hullun päivän tapahtumia. Hän oli saanut hyvältä kuulostavan työtarjouksen, julkisuutta ja itsensä naurunalaiseksi naisporukan silmissä. Juuri kun Alex oli nukahtamassa hän havahtui kylmyyteen. Yöhän oli jäätävä! Hän veti peiton päänsä yli ja käpertyi sen ohueen suojaan toivoen sen lämmittävän edes hitusen enemmän.
Aamulla pihaan kurvasi auto, jota ajoi virallisen näköinen pukuun pukeutunut mies. Alex päätteli, että kyseessä oli työpaikan tarjoama kimppakyyti ja hyppäsi auton kyytiin valmiina kohtaamaan päivän haasteet. Häntä jännitti - tänään selviäisi, joutuuko hän työnhakuun vai saiko hän todella työpaikan toisena päivänään uudessa kaupungissa.
Tunnin kuluttua kaupungintalolta poistui onnellinen mies - Alex sai kuin saikin työpaikan! Palkka oli kohtalainen ja pomo mukava, joten asiat eivät voineet enää tulla paremmiksi. Hän päätti mennä juhlimaan ensimmäistä työpaikkaansa kaupungin suurimpaan puistoon, sillä ilmakin oli upea.
Alex tunsi itsensä onnelliseksi. Hän tunsi, että kaikki todella alkoi järjestyä, aivan kuin palaset olisivat alkaneet löytää toisiaan pikku hiljaa. Hän veti sieraimiinsa kesäistä tuoksua ja kuunteli puheensorinaa. Hänen takanaan istui pariskunta ja hieman kauempana ilmeisesti toinen, hieman nuorempi pariskunta. Pian kiusaus kääntyä kasvoi liian suureksi ja Alex kääntyi katsomaan taakseen.
Kaunis, hoikka ja vaaleahiuksinen nainen piteli kättään ilmeisesti miesystävänsä harteilla. He eivät Alexin mielestä näyttäneet toisilleen luoduilta, tuntui kuin heitä olisi yhdistänyt vain hiusten väri. Nainen näytti aivan liian kauniilta zombiepaidassa liikkuvalle miehelle - miehen täytyi olla vähintään miljardööri.
"Rakas, menen kysymään tuolta nuorelta mieheltä apua kännykkäni kanssa. Hän näyttää siltä, että voisi osata! " nainen hihkaisi miellyttävällä äänellä ja pongahti ylös penkiltä.
Sitten hän harppoi siroin ja kevyin askelin Alexin luo. "Anteeksi, osaisitteko auttaa puhelimeni kanssa? Ostin tämän tänään ja nyt sen näyttö on ihan pimeä." hän sanoi ja koitti painella puhelimensa näyttöä. "Toki, anna kun vilkaisen." Alex sanoi kohteliaalla äänellä muttei voinut estää pienen, huvittuneen hymyn tuloa. Kaunotar näytti niin huvittavalta koittaessaan tuskaisena saada puhelintaan toimimaan ja painellessaan sen näyttöä turhankin voimakkaasti.
Painettuaan puhelimen sivussa olevaa virtanappia Alex ojensi puhelimen takaisin naiselle tämän hymyillessä kuin Naantalin aurinko. "Kiitos ihan hirvittävän paljon, olisin pian heittänyt puhelimen tuonne suihkulähteeseen!" hän sanoi iloisella äänellä. "Nimeni on Janna Luhtanen, hauska tutustua."
He rupattelivat hetken, mutta pian Alexin täytyi lähteä kuntosalille suihkuun. Hän toivoi hartaasi ylenevänsä pian, sillä ainainen punttisalilla suihkuttelu ei tuntunut järin houkuttelevalta ajatukselta.
Illan kääntyessä hiljalleen yöksi Alex riisui vaatteensa, heitti ne nojatuolille ja käpertyi sänkyynsä. Yö oli jälleen kylmä ja hän miltei rukoili, että peiton lämpöarvo olisi noussut päivän aikana.
Hän ei saanut Jannaa mielestään. Toimiko puhelin vielä? Oliko hän nyt lämpimässä kodissaan miesystävänsä kanssa? Vai olivatko he romanttisella illallisella? Hetken kuluttua Alex vaipui pinnalliseen uneen ja näki unta, että oli jäätiköllä Jannan kanssa ja jääkarhu oli juuri syönyt Jannan miesystävän.
Aamu valkeni kirkkaana ja Alex huomasi heti, että päivästä oli tulossa lämmin. Aamuseitsemältä lämpömittari oli kohonnut jo kymmeneen plusasteeseen, joten hän päätti lukea aamun lehden bokserit jalassa. "Mitä ******?" hän sanoi ääneen, kun viihdepalstan suurin otsikko oli: ALEX AUSTEN - SALATUT KUVAT JULKI! Hän joutui hetken keräämään rohkeutta kuvien katsomiseen, mutta käänsi lopulta sivua. Sivulla komeili kissan kokoinen kuva Alexista vessanpöntöllä keittiöveitsi kädessään. Hän ei voinut uskoa tätä todeksi - oliko se uutinen, että hän kävi vessassa kesken sipulien pilkkomisen eikä jaksanut jättää veistä keittiön tasolle?
Hetken päästä Alexin puhelin soi. "Moi, täällä on Janna. Se, jota autoit puhelimen kanssa. Muistatko mua vielä?" naisääni sanoi hilpeällä äänellä. "Toki muistan!" Alex vastasi hieman yllättyneenä saamastaan puhelusta.
Janna ja Alex juttelivat monta tuntia putkeen. Janna tuntui tietävän kaiken naapuruston asioista ja Alex olikin iloinen saadessaan kysyä neuvoja ja vinkkejä joltakulta paikalliselta. Yhtäkkiä Alex huomasi, että oli todella alkanut pitää naista ystävänään. Vaikka he olivat nähneet vain kerran ja olleet puhelimessa muutaman tunnin, hän tunsi sisällään ystävyyttä.
Rankan työpäivän jälkeen Alex kävi kotona nappaamassa uimahousut mukaansa ja suuntasi taxilla kohti Twinbrookin maauimalaa. Hänen täytyi kuitenkin kerätä hetki rohkeutta, sillä hänen päässään kelautui mielikuvia hetkestä jolloin hänet tunnistettaisiin vessanpönttöveitsi-Alexiksi. Ilma oli kuitenkin niin hieno, ettei hän voinut olla menemättä.
Kun Alex oli kävelemässä uimalan portista sisään, hän kuuli selkänsä takaa tutun äänen. "Alex, täällä!" Janna huudahti iloisena ja viittoi miehen luokseen. "Tulitko säkin uimaan? Ihana ilma!" hän jatkoi silmät innosta loistaen. "Tulin, mennään jo!" Alex sanoi ylipirteästi saaden Jannan nauramaan maailman vapautuneinta naurua. "Kuka eka naisten pukuhuoneessa!" Janna huusi ja oli tukehtua nähdessään Alexin kiitävän kohti naisten pukuhuoneen ovea.
Päivä alkoi hiljalleen kääntyä kohti iltaa kun Alex ja Janna tulivat takaisin uimalan parkkipaikalle. "Olipa hauskaa, täytyy ottaa joskus uudestaan!" Janna sanoi tyytyväisellä äänellä ja hymyili Alexille ystävällisesti. "Niin täytyy, en muista milloin olisin viimeksi nauranut noin paljon." Alex sanoi ja muodosti kasvoilleen leveän virneen. "Koitan ensi kerraksi hioa taktiikkaa jolla saan kostettua sen pukuhuonejutun." hän sanoi saaden Jannan jälleen nauramaan.
"Soitellaan taas! Moimoi!" Janna huusi auton avoimesta ikkunasta ja lähti sitten ajamaan kohti kotiaan. Hän oli tarjoutunut viemään Alexinkin, mutta Alex ei kehdannut paljastaa minkälaisessa talossa asui, joten hän kieltäytyi kohteliaasti ja lähti kohti taksiasemaa.
Iltapalaa tehdessään hän suorastaan säteili - hänellä ei ollut koskaan ollut noin hauskaa. Hän oli nauranut neljä tuntia putkeen ja tunsi, että oli saanut Jannan ystäväkseen. Naisella näytti ainakin olleen hauskaa, sillä oli käynyt muutaman kerran tukehtumiskuoleman partaalla.
Muutaman viikon kuluttua töistä tullessaan Alex havahtui siihen, kun tunsi jonkun tuijottavan häntä. Hän kääntyi katsomaan taakseen ja näki vaalean naisen hymyilevän hänelle.
Alex ei voinut vastustaa naisen kaunista hymyä ja päätti mennä esittäytymään, vaikkei se todennäköisesti olisi tarpeen. "Hei, olen Alex." hän sanoi saaden naisen hymyilemään vielä leveämmin, hän tuntui pakahtuvan onnellisuudesta. "Olen Sandra." hän sai sanotuksi ja kätteli Alexia. Siinä samassa hän väläytti Alexille leveän hymyn silmäniskun kera ja lähti sitten kävelemään poispäin. Hän oli kätellessään jättänyt Alexin käteen pienen, ryppyisen paperilapun jossa oli naisen puhelinnumero.
Kotiin saapuessaan Alex oli puoliksi huvittunut ja puoliksi omissa ajatuksissaan. Oliko äskeinen ollut iskuyritys vai oliko Sandra ollut jonkinlainen toimittaja joka yritti päästä reittä pitkin toimituksen palkkalistojen kärkeen. Mielikuva salaperäisestä soluttautujasta alkoi naurattaa Alexia, ja tämä päätti soittaa Jannalle. Yksin ei ollut mukava nauraa!
"Moi, Alex täällä. Et ikinä arvaa!" Alex nauroi ja aloitti selittämisen, mutta sitten Janna keskeytti hänet. "Voisinko tulla sinne kylään? Olisi mukava nähdä taas!" hän sanoi puhelimeen tutun innostuksen loistaessa hänen äänestään. "Tottakai, tervetuloa!" Alex sanoi pirteänä ja sulki puhelun.
Jannan tultua he istuivat pöytään ja alkoivat syömään Alexin muutama päivä sitten tekemää spagettia jauhelihakastikkeella. "Ihailen sun elämäntyyliä ihan kamalasti! Haluisin itsekin asua näin luonnonläheisesti ja... vapaasti." Janna aloitti saaden Alexin nolostumaan hieman. "Tää on tosiaan vaan väliaikainen.. asumisratkaisu." hän jatkoi saaden Jannan nauramaan hyväntahtoisesti. Tästä puheenaiheesta riitti juttua, ja pian se ajautui muihin uomiin - ystävykset alkoivat keskustella unelmamatkakohteistaan ja siitä, missä olivat jo käyneet.
Muutaman viikon kuluttua Alexilla oli vihdoin rahaa rakennuttaa tontille kunnon talo. Se oli toistaiseksi pieni, mutta laajeni sitämukaa kun Alex sai ylennyksiä ja palkankorotuksia.
Tässä keittiö ja ruokapöytä. Tilaa ei ole paljoaa, mutta se riittää Alexille vallan mainiosti.
Olohuone.
Ja viimeisenä makuuhuone. Alex halusi välttämättä ostaa parisängyn, sillä hän halusi saada tilavan ja melko laadukkaan sängyn vanhan ruosteisen ja natisevan, pienen sängyn tilalle.
Alexin ihastellessa uutta taloaan hänen puhelimensa soi. Kiivaammin kuin tavallisesti. "Janna täällä." hämmentynyt ja pelokas naisääni sanoi. "Voisinko tulla sinne? En voi jäädä tänne. Selitän kaiken myöhemmin." hän jatkoi saaden Alexin sydämen pomppaamaan - eikai Jannalla ollut mitään hätää? "Tottakai, tule heti kun pääset." Alex sanoi ja sulki luurin epätietoisena. Mitä oli tapahtunut?
Muodonmuutoksen kokenut Janna saapui itkien pihalle ja syöksyi halaamaan Alexia. Yhä hämmentynyt Alex halasi ystäväänsä tiukasti ja koitti kuumeisesti keksiä oikeaa keinoa udella mitä oli tapahtunut ja miten lohduttaa lievästi hysteeristä Jannaa. "Ei oo mitään hätää, oot ihan turvassa. Voit aina tulla tänne ja viipyä ihan niin kauan kun haluut." hän sanoi lopulta rauhoittavalla äänellä Jannan nyyhkyttäessä hänen olkapäätään vasten.
Irtautuessaan Alexista Janna aloitti selittämisen. "Luulin, että Urmas antoi tän sormuksen mulle merkkinä ihan aidosta rakkaudesta. Pari tuntia sitten se alkoi huutamaan ja raivoamaan ja uhkasi lyödä mua, ellen lähtisi heti." hän sanoi äänensävyn muuttuessa kokoajan hysteerisemmäksi. Lauseen lopussa hän oli jälleen Alexin kaulassa itkinen vuolaasti - epätoivoisena. "Se helvetin sika." hän huusi, eikä itkulle näkynyt loppua.
Hetken päästä hän ryhdistäytyi ja loittoni Alexista. "Kiitos kun saan yöpyä täällä." hän sanoi kiitollisena, silmät kosteina ja halasi Alexia uudestaan. "Oot todellinen ystävä."
Alex oli päättänyt kokata jotakin hyvää Jannalle - hän ajatteli sen auttavan edes hieman. "Laita vielä yks desi jauhoja ja kaks munaa." Janna luki keittokirjasta yhä masentuneella äänellä ja kääntyi välillä katsomaan, miten mies eteni. Alexiin sattui aina, kun hän näki Jannan punoittavat ja kosteat silmät ja apaattisen katseen. Kuka mies saattoi uhata väkivallalla noin kaunista, pirteää ja elämäniloista naista?
"Näistä itsetehdyistä leivistä tuli kyllä hyviä." Janna sanoi jo hieman piristyneemmällä äänellä kaksikon syödessä Alexin juuri kokkaamia leipiä. "Niin tuli! Olis ehkä pitäny laittaa sekaan vähän ilokaasupulveria." Alex sanoi hauskimmalla äänellään, jonka osasi - se toimi. Janna alkoi nauraa ja tunnelma alkoi kohota hetki hetkeltä. "Mä jo ajattelin, etten naura enää koskaan. Näköjään se on ihan seurasta kiinni." hän sanoi huomattavasti piristyneenä ja jatkoi leipänsä syömistä pieni hymynkare huulillaan.
"Voit tosiaan nukkua siinä, se on mun vanha sänky jota en raaskinut heittää pois. Jääkaapissa on syötävää ja mut voi herättää jos tulee jotain." Alex sanoi Jannan istuessa kovalla sängyllä pää hieman painuksissa. "Kiitos tosi palj.. äh, kiittelen yhtä paljon kun poliitikot. Mutta tiiät, että oon tosi kiitollinen." hän sanoi Alexille nostaen katseensa tämän kasvoihin. "En olis ikinä uskonu, että meistä tulee ylimmät ystävykset. Mut tässä on todiste niille jotka väittää, ettei miehen ja naisen välillä voi olla kaverisuhdetta."
Kun Alex tuli vaahtokylvystään ja meni makuuhuoneeseensa, hän huomasi yllätyksekseen Jannan nukkumassa hänen sängyssään. Mitä ihmettä hän siellä teki? Alex ei kuitenkaan halunnut herättää Jannaa, joten hän hiippaili hiljaa olohuoneeseen ja jäi seisomaan ovensuuhun. "Hyvää yötä." hän kuiskasi ja painoi sitten oven hiljaa kiinni.
Alex meni nukkumaan vierassängylle. Itse asiassa hän oli tyytyväinen, että Janna oli syystä tai toisesta nukahtanut hänen sänkyynsä - hän tarvitsi nyt enemmän unta kuin Alex.
Alex heräsi aamulla ennen kuutta ja alkoi tehdä aamupalaa ennen töihinlähöä. Janna heräsi pian tämän jälkeen, asetteli tyynyn mukavasti ja jäi katsomaan ruokaa laittavaa Alexia. Hän olisi antanut mitä tahansa että hänen oma aviomiehensä, Urmas, olisi edes kerran vuodessa laittanut hänelle aamupalaa. Tai ylipäätään tehnyt aamupalaa edes itselleen.
Seuraavat viikot kuluivat lähinnä töiden parissa. Janna kävi Alexilla miltei joka viikonloppu, ja he yrittivät lenkkeillä yhdessä vähintään kerran viikossa. Töiden jälkeen Alexille jäi päivittäin muutama tunti vapaata aikaa, jonka hän käytti lähinnä erilaisten kokkaus- ja reseptikirjojen parissa. Ne olivat melko kalliita mutta hintansa arvoisia - oli hauska oppia valmistamaan muitakin ruokia kuin lettuja ja jauhelihakastiketta.
Eräänä perjantaina Janna lähti perheineen viikonloppulomalle Ranskaan ja Alexille jäi koko viikonloppu kulutettavaksi. Aika tuntui miltei matelevan yksin - hän lorvi puistossa, luki kirjoja, pyydysti perhosia, valokuvasi luontoa ja ui. Janna oli rohkaissut häntä menemään yökerhoihin tarkastelemaan kaupungin naisvalikoimaa, mutta Alexilla ei ollut intoa lähteä baareihin - hän uskoi löytävänsä elämänsä naisen ennemmin puistosta kuin alkoholin täyttämästä, pienestä ja hämärästä kellarista.
Sunnuntai-iltana Janna saapui Alexin ovelle suuren kassin kanssa - mitä ilmeisemmin tuliaiskassin kanssa. Alex ilahtui nähdessään Jannaa ensi kertaa koko viikkoon ja syöksyi heti jututtamaan tätä.
Halauksen ja tuliaistenjaon jälkeen ystävyksille jäi aikaa jutella matkasta ja kuulumisista. Pimeyden laskeuduttua Twinbrookin ylle Alex päätti kutsua Jannan sushille - hän oli kokannut aivan Jannaa ajatellen sillä tiesi, että hän piti sushista.
"Tää maistuu ihan taivaalliselta!" Janna huokaisi ruokapöydässä. "Tiiätkö, mun on ollut tosi ikävä sua. Teki mieli soittaakin, mutta puhelu olis tullu niin kalliiksi. Oon tullu jotenkin riippuvaiseks sun ystävyydestä. Hyvällä tavalla siis." hän jatkoi saaden Alexin hymyilemään onnellisesti. "Mullakin on ollu sua ikävä. Tuntuu hassulta sanoa tää, mutta taidat oikeesti olla mun paras ystävä." Alex sanoi nauraen lopussa - nauraen vapautunutta naurua. Oli ihanaa, kun oli joku jolle puhua ja joku jonka kanssa nauraa.
Janna lähti kymmeneltä, ja saatettuaan tämän bussipysäkille Alex käynnisti television jonkin mielenkiintoisen ohjelman toivossa. Hän selaili aikansa eri kanavia, mutta illan ohjelmatarjonta tuntui rajoittuvan väkivaltaisiin kauhuelokuviin ja turhan historiallisiin dokumentteihin. Hetken päästä hän luovutti, sulki television ja meni pitkäkseen pehmeälle sohvalle.
Herättyään niskakipuun sohvalla nukkumisen jäljiltä Alex alkoi tehdä aamupalaa - lettuja. Aamu tuntui tavallista huonommalta. Mielialaan vaikutti toki osittain se, että tuntui kuin niska olisi ollut tulessa, mutta hänen sisällään kyti omituinen tunne. Tuntui kuin tänään tapahtuisi jotakin todella epämiellyttävää.
Raskaan työpäivän jälkeen Alex ei ollut yhtään paremmalla tuulella. Itse asiassa päin vastoin - niskakipu oli alkanut säteillä selkään ja töissä oli ollut kamala kiire koko päivän. Ajatus siitä, että hänet oli kutsuttu illalla pomon syntymäpäiväjuhliin, tarjosi pientä lohdutusta. Alex tuudittautui ajatukseen, että pystyisi rentoutumaan juhlissa ja lähti kotiin nyrpeä ilme kasvoillaan.
Juhlissa oli paljon arvostettua väkeä, mutta eräs nainen vaati taukoamatta Alexin huomiota. Sarahiksi itsensä esitellyt, lihaksikas ja hauskantuntuinen nainen oli kieltämättä hauskaa seuraa - hän tuntui saavan jutunaihetta aivan mistä tahansa. Aamuyöllä Sarah yritti saada Alexia kotiinsa viinilasilliselle, mutta tämä kieltäytyi kohteliaasti vedoten työkiireisiin ja lähti taksilla kotiin.
Taksin tuotua Alexin eteiseen hän katsoi kännykkäänsä - 10 vastaamatonta puhelua ja 7 tekstiviestiä. Kaikki Jannalta.
---
Seuraavassa osassa selviää, miksi Janna on kuumeisesti koettanut saada Alexiin yhteyden ja eteneekö kaveruksien ystävyyssuhde mihin suuntaan. Seuraava osa ilmestynee noin viikon kuluttua!
