Uusi LC on täällä!

Uusi LC:ni, LC Addison, on nyt julkaistu! Tervetuloa lukemaan!

Read More

Jatko vaakalaudalla

Muutama päivä sitten kävi se, mitä olen pelännyt siitä lähtien kun ymmärsin haluavani saavuttaa Austeneiden kanssa 10. sukupolven - kaikki pelitallennukseni katosivat uudelleenasennuksen yhteydessä. En osannut ottaa oikeita tiedostoja talteen, ja nyt ainoa pelitallennus, mikä on jäljellä, on Austeneiden 3. sukupolven simit.

Olen koittanut kaikkea - järjestelmän palautusta, näköissimien luomista... mikään ei onnistu. Näköissimien luonti toki onnistuu, joskaan ei täydellisesti, mutten halua lähteä sille linjalle. Mielestäni on aina ollut hienoa, että Alexkin oli yhä sukupuussaan sukua Victorialle, joka aloitti suvun. Hohde katoaisi nopeasti.

Te lukijat saatte päättää, miten jatkan tästä eteenpäin. On selvää, että haluan jatkaa tarinoiden kirjottamista, sillä se on aina ollut minusta hauskaa. Loisin mielelläni uuden suvun, ja toivoisin että siitä tulisi yhtä suosittu kun Austeneista, se olisi toki tavoitteeni.

Tämä taitaa tosiaan olla Austeneiden loppu. Se tuntuu oudolta - ensimmäinen osa julkaistiin jo 31.3.2010. Vuosi 2012 on pian täällä, ja tarina olisi voinut jatkua vielä toisen vuoden päälle. Tekniikka kuitenkin valitettavasti tällä kertaa petti. :(

Kiitos kaikille lukijoille, jotka olette lukeneet Austeneita! En unohda sitä ikinä. :) Nähdään uuden tarinan parissa! Muistakaa äänestää.

Read More

2. Utuinen onnellisuus

Alex koitti soittaa Jannalle 8 kertaa putkeen, mutta nainen ei vastannut. Piinaavan, huolensekaisen odotuksen jälkeen Janna saapui Alexin pihalle itkien vuolaasti. "Alex, mä en enää pysty asumaan sen hirviön kanssa. En vaan pysty. Sillä ei oo mitään muuta tavoitetta kun alistaa mua ja aina mahdollisuuden tullessa hakata ja satuttaa. En oikeasti kestä enää. Sun on ihan pakko auttaa mua." hän sanoi, mutta osa sanoista jäi epämiellyttävästi hänen kurkkuunsa. "En jaksa enää."

"Lupaan, ettei sun tarvitse enää ikinä palata sinne. Voit asua täällä niin kauan kun löydät itelles asunnon." Alex lupasi ja halasi ystäväänsä lohduttavasti. "Kaikki kyllä selviää. Ihan varmasti." hän kuiskasi ja antoi Jannan kyyneleiden valua paidalleen.


Syysilta oli muuttumassa koleaksi, joten Alex koitti suostutella Jannaa siirtymään sisätiloihin. Talutettuaan järkyttyneen ja poissa tolaltaan olevan naisen keittiöön, hän avasi television ja rukoili että siellä pyörisi jokin hauska, Jannaa piristävä komedia. Ei - talousuutiset, dokumentti luonnonkatastrofeista sekä huono ja sisällötön historiallinen elokuva. Alexin tuskaillessa digiboxin kanssa Janna haki lasillisen viiniä, avasi tietokoneen ja laittoi soimaan apaattisen ja surullisen biisin. Alex huomasi pian sivusilmällään Jannan vaihtavan viinilasin epäilyttävän isoon tuoppiin.


Hetken päästä Alex turhautui ja totesi, että yksikään televisiokanava ei tällä hetkellä lähettänyt mitään huumoripitoista ohjelmaa. Hän otti hyvän asennon, rykäisi ja alkoi katsomaan talousuutisia. Hetken päästä Janna sammutti musiikin tietokoneelta ja liittyi seuraan. "Oikeastaan mun ei tekisi yhtään mieli murehtia. Tää on ollut tiedossa koko ajan, sillä ei säily mielenkiinto kauaa samoihin asioihin. Mä olin yksi sen lukuisista päähänpistoista. Mutta en oikeesti jaksa välittää. Se ei tiedä mitä menettää. Naisen, joka katsoo talousuutisia." hän sanoi saaden Alexin luomaan epäluuloisen katseen naista kohti. "Otitko paljonkin viiniä?" hän kysyi. "No ei puoli pulloa vielä mitään vaikuta. Paraneepa olo." Janna jatkoi ja Alex pyöräytti silmiään. "Puoli pulloa missä ajassa? 10 sekunnissa?" hän jatkoi nauraen omalle vitsilleen.


"No mitä? Pitäiskö mun olla masentunut ja itkeä maailman turhimman ja itsekkäimmän miehen koko loppueämäni? Tää oli vaan ajan kysymys. Ja nyt mä itse asiassa tiedän tasan tarkkaan, miten haluun loput ajastani viettää." Janna sanoi ja katsoi Alexia pitkään syvälle silmiin.


Janna kietoi kätensä Alexin kaulan ympärille, katsoi tätä suoraan silmiin ja painoi hyvin, hyvin hitaasti pehmeät huulensa Alexin huulia vasten.


"Voi v**tu. Ei ei ei ei ei..." Janna huudahti herättyään aamun ensisäteisiin. Muisti palaili pätkittäin. Hän muisti, että oli illalla suudellut Alexia ja että Alex oli tämän jälkeen vetäytynyt herrasmiesmäisen kohteliaasti irti ja taluttanut humaltuneen Jannan nukumaan. Janna ei juuri nyt tuntenut muuta kuin suunnatonta häpeää. Hän ei kehdannut mennä keittiöön, sillä kuuli Alexin kokkaavan siellä aamupalaa. Janna huokaisi syvään, veti peiton päälleen ja käpertyi takaisin lämpimään ja pehmeään sänkyyn koittaen saada ajatuksensa järjestykseen.


Puolen tunnin päästä Alex oli saanut munakkaan valmiiksi ja syönyt puolet miettien, miksei Janna ollut tullut syömään. Hän kuitenkin totesi, että naista väsytti ja hän halusi nukkua mahdollisimman kauan ennen kuin heräisi mitä todennäköisimmin päänsärkyyn. Eilisen illan tapahtumat häiritsivät myös Alexia, mutta hän oli vakuuttunut että kaikki johtui vain siitä, että Janna oli juonut. Olihan Alex miettinyt Jannan erittäin puoleensavetävää ulkonäköä ennen kuin oli huomannut, että naisesta oli tullut hänen paras ystävänsä, jota kohtaan hän ei tuntenut mitään muuta kuin ystävyyttä.

Luettuaan kirjansa Alex huikkasi Jannalle makuuhuoneeseen, että lähtee puistoon kävelemään. Janna huusi Alexia odottamaan, pukeutui nopeasti ja syöksyi autoon Alexin odottaessa häntä. Hetken kuluttua hän kääntyi Alexiin päin, veti syvään henkeä ja aloitti. "En... oo koskaan hävennyt näin paljon. Olin juonu ihan liikaa ja liian nopeasti ja en oikeasti tarkoittanut. Voisitko kiltti unohtaa koko edellisen illan? Toivon tosiaan että tää ei vaikuta meidän ystävyyteen mitenkään." Janna aloitti ja kohdisti katseensa maahan. Alex ei voinut muuta kuin naurahtaa Jannan äänensävylle, ja lupasi unohtaa kaikki illan tapahtumat. Häntä ei enää edes häirinnyt - nainen oli ollut niin sekaisin, ettei ollut millään voinut ajatella selvästi.

Saapuessaan puistoon hampurilaisravintolan ohi kumpikaan ei voinut vastustaa kiusausta, ja he päättivät ostaa hampurilaiset ja mennä puistoon viltille syömään. "Kaipasinkin jotain tällaista." Janna sanoi rikkoen hiljaisuuden ja saaden Alexin hymyilemään. "Joo, ja sun kroppa kaipaa kanssa. Ootko kattonu itteäs peilistä? Syö joskus jotain." hän jatkoi huvittuneella äänellä, ja Janna meinasi tukehtua hampurilaiseensa. "Hiljaa! Tää on kovan työn tulos!" hän sanoi yskien, muttei onnistunut kuulostamaan kovin uskottavalta mussuttaessaan samalla hampurilaista kuin viimeistä päivää. Molemmat alkoivat nauraa ja kikattivat kuin 3. luokkalaiset.

"Alex..." Janna sanoi ja yskäisi kuuluvasti. "Mitä? Häiritseekö tää sua?" Alex kysyi hieman hämmentyneenä naisen käveltyä ohi. "No ei, ei tosiaan... mutta mikä noissa jaloissa oli niin ihmeellistä?" Janna jatkoi saaden Alexin nauramaan. "Ei mikään." hän sanoi ja alkoi suurieleisesti etsiä korista lisää syötävää.



Viikot kuluivat töiden merkeissä toinen toisensa jälkeen. Janna oli jälleen alkanut hiljalleen näyttämään merkkejä jatkuvasta alakuloisuudesta ja oli menettänyt mielenkiintonsa arjen rutiineihin - hän ei jaksanut käydä opiskelemassa yliopistolla eikä aina edes käydä kaupassa, katsoi vain televisiota ja luki kirjoja. Alex päätti, että tälle on laitettava loppu ja päätti varata ystävyksille matkan Kiinaan. Se tulisi todella tarpeeseen!


10 tuntia siitä, kun koneen pyörät olivat irronneet kotimaan kiitoradalta, Janna selaili hotellin infotaulua etsien kuumeisesti (ja pitkästä aikaa aidosti kiinnostuneena) tietoa tulevan viikon tapahtumista.


"Kiitos ihan todella tästä. Tää on klisee mut tää tuli oikeesti tarpeeseen. En ymmärrä mistä hyvästä oon ansainnu noin täydellisen ystävän." Janna sanoi ja huomasi järkytyksekseen pienen kyyneleen valuvan sileää poskeaan pitkin. "Älä nyt kiltti ala herkistellä." Alex sanoi nauraen ja lähti taluttamaan ystäväänsä hotellin baariin. "Nyt juhlitaan!"

Seuraavana aamuna Janna kihisi innosta päästä tapaamaan paikallisia. Eri kulttuurit olivat kiinnostaneet häntä jo lapsesta asti, ja nyt hänellä oli ensimmäistä kertaa mahdollisuus tavata pienessä, idyllisessä kiinalaiskylässä asuvia ihmisiä ja päästä jututtamaan heitä teekupposen ääressä. Hän teki muistiinpanoja ja haastatteli eri asioista siinä toivossa, että hyötyisi materiaalista jossain vaiheessa opintojaan.


Illan laskeutuessa utuisen Shang Simlan ylle Janna tunsi pitkästä aikaa itsensä onnelliseksi. Hän oli niin kaukana, tuhansien kilometrien päässä murheistaan, ettei jaksanut huolehtia niistä. Hän käänsi katseensa kohti aavaa tähtitaivasta ja antoi lämpimän yön helliä ihoaan. Hän sulki silmänsä, vetäisi syvään henkeä ja kuunteli alkavan yön ääniä.


Tunnin päästä Janna lähti kävelemään hotellille, jossa Alex istui sängyllä odottamassa häntä. "Munasin jotenkin hotellin varauksen kanssa ja täällä ei oo kun tää 1 sänky. Mut voin kyllä nukkua sohvalla, tai sit voisin mennä respaan valittam.." Alex aloitti, mutta Janna keskeytti hänet. "Kyllä sä voit ihan hyvin nukkua tässä. Kai me nyt voidaan vierekkäin nukkua? Ei tässä mitään." hän sanoi ja kömpi Alexin viereen sängylle.

"Tiiätkö.." Janna aloitti ja kääntyi niin, että pystyi katsomaan Alexia silmiin. "Oon tullu vähän toisiin ajatuksiin." hän kuiskasi ja sai Alexin silmät suurentumaan hämmennyksestä. Enempää sanoja ei sitten tarvittukaan...


Aamu valkeni kauniina ja lämpimänä. Korvattuaan aamukahvinsa aamuteellä paikallisen kulttuurin vaikutukseeta Janna linnoittautui hotellin parvekkeelle ja ihasteli Kiinan upeaa luontoa pehmeässä tuolissa. Hän mietti, miksei ollut aikaisemmin tehnyt aloitetta ja antanut tunteidensa puhua. Antaessaan Kiinan auringon helliä ihoaan ja viedä ajatukset kauas pois huolista ja murheista hänet täytti niin huumaava onnen tunne, ettei hän voinut kuin hymyillä auringon lailla. Hän tunsi, että elämä oli hiljalleen järjestymässä jopa paremmaksi, mitä Janna olisi koskaan voinut kuvitella.

Samana iltana Alex ja Janna lähtivät kävelemään melko kauas kylästä, jossa hotelli sijaitsi. He pysähtyivät niitylle ja katsoivat toisiaan silmiin pitkän hetken. Sen jälkeen Janna painoi huulensa kiinni Alexin korvaan ja kuiskasi: "Oot kaikki mitä oon ikinä toivonut. Alex, oon ollut jo pitkään rakastunut suhun. Olit perimmäinen syy siihen, että lähdin Urmaksen luota." hän huokaisi ja suuteli Alexia tämän huulten nykiessä hymystä.


"Alex?" Janna kysyi illalla heidän maatessaan sängyllä ja kuunnellen kiinalaista radio-ohjelmaa särisevästä radiosta. "No?" hän vastasi huvittunut ilme kasvoillaan. "Sano ihan rehellisesti, onko tää tilanne sun mielestä kiusallinen?" Janna kysyi lämmin hymy huulillaan. "Mikä ilme toi on?" Alex kysyi ja purskahti nauruun. "Mutta ei, ei ole. Itse asiassa tää tuntuu luontevammalta kun luulin." hän jatkoi saaden Jannan kikattamaan kuin pikkutyttö.


Aikaisin seuraavana aamuna Alexin ja Jannan oli aika palata takaisin kotiin. Lentokentältä oli kotiin yli tunnin ajomatka, joten Janna päätti nukkua vielä hetken Alexin ajaessa puuduttavan tasaista vauhtia päättymättömän oloisella tiellä. "Nuku vaan. Koitan säätää lämmitystä vähän kovemmalle, ettet palele." Alex sanoi Jannalle nähdessään tämän silmäluomien painuvan kiinni. Jannan vaivuttua uneen Alex pysäytti auton, otti peräkontista huovan, peitteli naisen ja suuteli tämän otsaa.


Paluu arkeen tuli kovana kolauksena erityisesti Jannalle, joka yrittikin lievittää kaukokaipuutaan istuttamalla pihalle Kiinasta ostamiaan eksoottisten kasvien siemeniä. Hän käytti kaiken vapaa-aikansa lukien erilaisia puutarhanhoitokirjoja haaveissaan tulla mestaripuutarhuriksi.

Muutaman viikon päästä Janna sai puhelun. Soittaja oli Meri, hänen tyttärensä. Hän ilmoitti, että oli tulossa vierailemaan kotiin muutamaksi viikoksi ja että asuisi mielummin Jannan ja Alexin luona kuin Urmaan. Janna meni hieman hämilleen kuullessaan Merin toiveesta, mutta toivotti rakkaansa tervetulleeksi koska tahansa.


"Äiti, sä vaan kaunistut päivä päivältä. Ihana nähdä!" Meri huudahti ja alkoi innoissaan selittää, mitä Ranskassa oli näiden kahden kuukauden aikana tapahtunut. Meri oli muuttanut Ranskaan poikaystävänsä kanssa heti täytettyään 18, ja Jannalle oli ollut kova paikka päästää ainoa lapsensa, joka tuntui parhaalta ystävältä tyttären lisäksi, menemään. Hän kuitenkin tiesi, että Meri pärjäisi paremmin kuin hyvin, ja oli luvan myöntäessään ajatellut Merin parasta.

"Täällähän on tosi kodikasta."  Meri sanoi päästyään sisälle."Ootte saanu aika mukavasti sisustettua tän." hän jatkoi sitten ja katsoi ulos lattiasta kattoon ylettyvistä ikkunoista. Jannakin ymmärsi, että Alexilla oli sisustajan silmää, ja oli juuri alkamassa kehumaan sydämensä vienyttä sisustusarkkitehtia muistaessaan, ettei Meri tiennyt että he olivat enemmän kuin ystäviä. Tyttö vaikutti jo nyt niin stressaantuneelta ja varautuneelta, että Janna päätti säästää uutisen johonkin muuhun iltaan.


Illalla Merin mentyä nukkumaan Janna istahti sohvalle ja katseli ulos ikkunasta. Öinen luonto oli hyvin kaunista - sen äänet kuuluivat heikosti seinien lävitse ja tähtitaivas näkyi korkeista ikkunoista koko loistossaan. Sen heikoissa hohteessa oli helppo ajatella elämäänsä kirkkaasti ja rauhassa. Miten kaikki oli päätynyt juuri tähän pisteeseen? Alex rakasti häntä, Urmas oli ruma muisto hänen mielessään, Meri oli kotona ja asiat hyvin. Onnen kyynel vieri Jannan poskelle.


"Mitäs täällä itketään?" Alex liittyi seuraan huvittunut ilme kasvoillaan. Kun Janna katsoi häntä melko vakavana, autuaan onnellinen hymy suupielillään ei Alex voinut muuta kuin hymyillä takakaisin. "Oot kaunis." hän kuiskasi ja nappasi Jannan syliinsä.


"Säkin oot kaunis. Sillä tavalla mieheksi. Tai siis äh!" Janna aloitti purskahtaen lopulta nauruun. "Niin, oikeen nätti poika." Alex jatkoi ja kumartui suutelemaan Jannaa. Hänen piti kuitenkin vetäytyä naisesta irti, sillä ei voinut olla nauramatta.


Yöllä Jannan yllätti nälkä ja hän päätti lähteä yöpalalle. Hän pysähtyi katsomaan sohvalla nukkuvaa tytärtään ja alkoi syytellä itseään siitä, miksei Merillä ollut kunnon pehmeää sänkyä vaan kova sohva. Hän meni lähemmäs ja silitti Merin hiuksia kuiskaten hyvän yön toivotukset tämän korvaan.


Samalla Meri säpsähti hereille ja kyseli unisena, mitä Janna teki olohuoneessa. "Pystytkö nukkumaan siinä sohvalla, eikö se ole aika kova?" Janna uteli saaden vastaukseksi epämääräistä muminaa. Janna päätti jättää kyselyn huomiselle ja siirtyi takaisin keittiön puolelle syömään ja sen kautta nukkumaan.


Alexin syntymäpäivät lähestyivät, ja hän halusi järjestää sen kunniaksi syntymäpäiväjuhlat. Hän kutsui työtovereitaan, naapureitana ja ystäviään, ja kutsuttujen lukumäärä kipusi nopeasti yli kolmeenkymmeneen. Puheluiden jälkeen hän alkoi innoissaan tilaamaan pitopalvelua, siirrettävää kylpytynnyriä ja juomatarjoiluja.


Juhlia edeltävänä aamuna tunnelma oli rento. Alex oli lähtenyt kaupungille tekemään viime hetken ostoksia ja Meri lähti keskustaan tapaamaan ystäviään, joten Jannalle jäi kokonainen aamupäivä vailla tekemistä. Siivottuaan talon juhlia varten lattiasta kattoon hän istahti keittiön pöydälle, kaatoi itselleen lasin appelsiinimehua ja katsoi katukuvaa - oli lauantai, ja ihmiset kävelivät ikkunoiden ohi kohti keskustaa. Osa ulkoilutti koiraa, osa työnsi lastenrattaita ja osa ajoi ökyautolla. Jannaa viehätti kaupungin eloisuus - hän viihdytti itseään miettimällä, mitä kukin oli menossa tekemään ja mitä tehnyt ennen kuin oli lähtenyt kulkemaan kaupungille.


Vieraat alkoivat saapua kahden aikaan iltapäivällä. Vain muutama oli joutunut jättäytymään pois sairastelun vuoksi, ja pian juhlat pääsivät alkamaan.


Alex pyrki parhaansa mukaan viihdyttämään kaikkia vieraita. Hän ei ollut ehtinyt edes vaihtamaan päälleen smokkia, sillä oli tullut kotiin vasta viime tipassa eikä nyt kehdannut sulkeutua makuuhuoneeseen vaihtamaan vaatteita. Kaikki vieraat tuntuivat viihtyvän, ja Alex oli siitä todella tyytyväinen - hän oli pelännyt järjestävänsä naapuruston surkeimmat juhlat.


Illan pimetessä oli aika puhaltaa kakun kynttilät sammuksiin. Vieraat taputtivat innoissaan Alexin vetäessä ilmaa keuhkoihinsa ja puhaltaessa kynttilät kerralla sammuksiin. Hento savu jäi leijailemaan huoneeseen.

Viimeisetkin vieraat lähtivät puoli kahden aikoihin yöllä, ja heti sen jälkeen Alex ja Janna jäivät pihalle ja tarttuivat toisiaan kädestä. "Juhlat oli mun mielestä ihan onnistuneet." Alex sanoi. "Niin oli, kaikki kyllä taatusti viihtyi." Janna vastasi ja suuteli Alexia.


"Hyvää syntymäpäivää, rakas." hän kuiskasi ja kosketti kämmenselällään Alexin poskea. "Rakastan sua."

Seuraava aamu alkoi hitaasti. Janna raahasi itsensä pois sängystä vasta yhdentoista jälkeen ja kiitti itseään siitä, että oli antanut Alexille lahjaksi kahviautomaatin. Hän oli niin uupunut, ettei olisi jaksanut lähteä kauppaan hakemaan kahvinpuruja edes maksua vastaan.


Hiljaisen sunnuntain jälkeen arki koitti jälleen. Janna oli saanut ylennyksen perjantaina, ja lähti innoissaa kohti uutta päivää Alexin jäädessä viettämään pidennettyä viikonloppua. Kirotut poliitikot...


Janna täytti vuosia vielä samana iltana, ja Alex oli järjestänyt hänelle yllätysjuhlat. Janna puhalsi kakun kynttilät yksitellen ja otti uudet haasteet mielellään vastaan. Hän oli päättänyt, ettei vielä ollut ikäkrisiin aika.

Katsoessaan itseään peilistä hänen päätöksensä ikäkriisittömyydestä alkoi horjua. Hän ei ollut osannut odottaa juonteita nenän viereen tai suun ympärille. Tilanne alkoi olla niin epätoivoinen, ettei Janna voinut kuin nauraa. Hän päätti kuitenkin etsiä Alexin käsiinsä ja vinkua tälle, kuinka vanha ja raihnainen oli. Ehkä hänen sanansa auttaisivat hieman, vaikka hän tiesikin Alexin olevan puolueellinen.

"Näytänkö vanhalta?" Janna kysyi hyökättyään terassille häiritsemään lukevaa Alexia. "Jaahas, ikäkriisinen 35-vuotias. Oon melkein huolissani." tämä sanoi ja purskahti nauruun. Sen jälkeen hän otti Jannaa kädestä kiinni ja katsoi tätä syvälle silmiin.


"Mitäköhän tein et ansaitsin löytää sut?" Janna mietti ääneen ja laittoi kätensä Alexin poskille. "Näin kliseisesti sanottuna oot parasta, mitä mulle on ikinä tapahtunut. Oikeesti." hän jatkoi ja sai Alexin hymyilemään onnellista hymyä.


"Jos oikeesti tarkotit tota, mitä tosiaan toivon, niin kysyisin sulta jotain." Alex sanoi salamyhkäisesti ja asettui yhden polvensa varaan. "Janna, tuutko mun vaimoksi?"

"A-a-apua. Öö. Joo?" Janna sanoi kakellellen ja koitti vimmatusti räpytellä kyyneliä pois silmistään. "Tuun kyllä.".


"Apua. Rakastan sua oikeesti. Oon onnellisempi kun ikinä." hän sanoi heikolla äänellä ja syöksyi tämän kaulaan. "Rakastan rakastan rakastan sua."


Janna ja Alex keksivät varsin pian oivan tavan juhlia kihlaustaan.



Aamulla herättyään Janna säteili. Hän oli yllättynyt, että onnellisuus saattoi ilmeisesti tuntua myös fyysisesti. Hän ei ollut koskaan tuntenut oloaan yhtä hyväksi. Kömmittyään pois Alexin kainalosta hän käveli kahviautomaatille, otti cappuccinon sydänmukiin ja meni sohvalle makaamaan ja katselemaan kokkausohjelmaa televisiosta.


Viikot vierivät nopeasti, ja seuraavan kerran Janna havahtui arjen turtuneisuudesta huomattuaan satunnaisia oireita - aamupahoinvointia, epätavallisen suurta ruokahalua ja alavatsakipua. Apteekista ostettu raskaustesti vahvisti Jannan epäilyt.


"En oikee keksi miten voisin sanoa tän. Mun pitäisi varmaan jotenkin kierrellä, suunnilleen että onko mun maha kasvanut tai takapuoli leventynyt. Mutta siis sanon vaan näin, että oon raskaana." Janna sanoi ja sai Alexin silmät suurenemaan hämmennyksestä.


"Oi, ihanaa!" Alex huudahti ja halasi Jannaa. "Täähän alkaa olla jo aika klassista. Kohta me ollaan aviopari, jolla on kaksi lasta, koira ja volkkari." hän naurahti ja tiukensi otettaan. "Kuulostaa hyvältä." Janna totesi, eikä kummallakaan ollut tarvetta päästää toisistaan irti.

Read More